Perso-Martti

”Vaikka Martinpäi-vää vietetään Pyhän Martin (316-397 jKr.) kunniaksi, on juhlalla juurensa pakanallisissa sadonkorjuujuhlissa, meillä etenkin kekrissä. Legendoissa Pyhä Martti on anteliaisuuden esikuva. Martinpäivänpöytään kutsuttiin alustalaiset juhla-aterialle, ja jos isännän ja työväen välillä oli ollut riitoja, ne sovittiin sahtituopin ympärskäydessä. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on sanottu, että ’Martti makkarat sitoo’, sillä keyrinä saatu teurasveri valettiin Martin päivän edellä makkaroiksi. Varsinainen Martin makkara oli isoin ja paksuin verimakkara. Perso-Marttina tai Liha-Marttina tunnettu herkuttelupäivä oli kirkollisena juhlana lopetettava papiston pantua merkille juhlan muodostuneen juopottelu- ja mässäilytilaisuudeksi. ’Ennen Martti makkaransa syö, ennen kuin päiväänsä pääsee.’ Muualla Euroopassa on syöty hanhia.”(Kustaa Vilkuna, Vuotuinen Ajantieto: 1992, 319.)

Nefalaiset viettävät Perso-Marttia siten, että pidetään äänestys loka-marraskuussa (Martin päivä on 10.11.). Äänestystä hoitaa edellisen vuoden Perso-Martti, eli kuka tahansa opiskelija, joka on osoittautunut missä tahansa asiassa erityisen persoksi. Kaikki voivat olla ehdolla ja äänestää. Äänestyksessä otetaan huomioon myös perustelut ja eniten ääniä saanut saa Perso-Martin kauhan ja Martin makkaran. Perso-Martin kauha toimii kiertopalkintona.